search
PROMISED LAND
Draama | 2012

Gus Van Santin uusin elokuva tuo rakastetun ohjaajan jälleen yhteen Will Hunting -menestyselokuvansa tähden ja käsikirjoittajan Matt Damonin kanssa. Ajankohtaista ja elämänmakuista draamaa tähdittävät lisäksi Frances McDormand, John Krasinski, Hal Holbrook ja Rosemarie DeWitt.

Steve Butler (Matt Damon) on onnistunut ponnistamaan köyhästä pikkukaupungista energiayrityksen menestyneeksi myyntimieheksi. Hänen seuraavana tehtävänään on lähteä työparinsa Suen (Frances McDormand) kanssa pieneen McKinleyn maalaiskaupunkiin, josta on vastikään löydetty arvokasta maakaasua. Hyödyntäen omaa taustaansa vastaavanlaisen pikkukaupungin poikana, Steve alkaa neuvotella paikallisten kanssa heidän maidensa myymisestä suuryritykselle.

Ajatus yllättävien rikkauksien päällä istumisesta tuntuu lamasta toipuvassa pikkukaupungissa aluksi siunaukselta. Hankaluuksia aiheuttavat kuitenkin sekä kylän arvostetun tiedeopettajan (Hal Holbrook) että suulaan ympäristöaktivistin (John Krasinski) äänekkäät vastalauseet, jotka osoittavat, kuinka pienikin kyläyhteisö voi halutessaan kääntää pyöriä isoissa rattaissa. Steven puolueettomuuteen vaikuttaa myös kiintyminen paikalliseen opettajaan Aliceen (Rosemarie DeWitt).

Koskettava ja ajatuksia herättävä Promised Land perustuu kirjailija Dave Eggersin tarinaan, josta käsikirjoituksen työstivät elokuvan näyttelijät Matt Damon ja John Krasinski. Kansainvälisen ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa 2013 saanut draama on kaksinkertaisen Oscar-ehdokkaan Gus Van Santin (Milk, Will Hunting) viidestoista pitkä elokuva.

**** Helsingin Sanomat NYT (LV)
Promised Land laittaa aivot töihin, mutta vaivihkaa. Koko elokuva ja tarina uskottavine henkilöhahmoineen on valjastettu nostamaan esiin itse painavaa asiaa, eikä niin päin, että ympäristökysymykset, suuryritysten moraali ja maaseudun tulevaisuus olisivat vain ylimalkaista taustahorinaa vaikkapa Stevenin romanttisille unelmille.

**** Seiska (KL)
Vaikuttavassa tarinassa on syvyyttä ja sympaattisia hahmoja.

**** MeNaiset (SV)
Matt Damon on rooleissaaan niin luonnollinen, ettei häntä edes ajattele näyttelemässä -- Kirjailija Dave Eggersin tarinaa muokanneet Van Sant sekä käsikirjoittajat Damon ja Krasinski onnistuvat välttämään paasauksen ja syventämään leffaa henkilökohtaiselle tasolle arvoja ja moraalia ravistelemaan.