search
TALO MEREN RANNALLA
Draama | 2017

Ranskalaismestari Robert Guédiguianin (Kilimanjaron lumet, Marie-Jon kaksi rakastajaa) lämmin draamaelokuva TALO MEREN RANNALLA vie katsojan Välimeren rannalle Marseilleen, jossa vanha herra omistaa pittoreskin huvilan. Hänen kolme keski-ikäistä lastaan kokoontuu tutulle kotitalolle isän viimeisiksi päiviksi. Pariisilaistunut Angela on tehnyt uran näyttelijättärenä, Joseph on hiljan rakastunut itseään nolostuttavissa määrin nuorempaan naiseen ja Armand, sisarusparvesta ainoa, joka on jäänyt kotikonnuille läpi vuosien, pitää hengissä perheen pientä rantaravintolaa. Päivät lapsuudesta tuttuakin tutummalla rannalla saavat sisarukset punnitsemaan mitä vuodet ja vuosikymmenet ovat heille antaneet – ja mitä ottaneet. Ja mitä heille on jäänyt perinnöksi isältä, jonka humaaneista ideaaleista on maailman muuttuminen ottanut mittaa.

Elämää tutkiskeleva, haikeansuloinen ja viisas elokuva sijoittuu Marseilleen, ranskalaisen ohjaajaveteraani Guédiguianin rakastamaan kotimaisemaan. Luotettuja ovat myös hänen näyttelijänsä Ariane Ascaride, Gérard Meylan ja Jean-Pierre Darroussin sekä rikkumaton uskonsa perheeseen, rakkauteen ja ihmisen hyvyyteen.

Suomen elokuvasäätiön maahantuontituki 2018.

★★★★★ Karjalainen (JV)
"Vaikka elokuva kertoo vain yhdestä huvilasta Méjeanin pienessä kylässä Välimeren rannalla, kertoo tämä elokuva ihmiselämästä kaiken tarpeellisen."

★★★★ Keskisuomalainen (JL)
"Aika seisahtuu merenrantakylässä koskettavassa elokuvassa Talo meren rannalla "

★★★★ Helsingin Sanomat (PA)
"Talo meren rannalla on hyvin tasapainoinen, järkevästi kirjoitettu tarina ihmisistä taitekohdassa. Guédiguian antaa kertomuksen ja tunteiden soljua luontevasti ja korostelematta, jälleen kerran korostaen ihmisten luontaista hyvyyttä ja kykyä myönteisyyteen." -- "Elokuvassa ei ole mitään falskia tai pakotettua. Guédiguian tuntee Marseillen seudun ja sen ihmiset niin hyvin, että hänen ohjaustyönsä lähenevät jo nykypäivän kansatiedettä."

★★★★ Etelä-Suomen Sanomat (JL)
"Guédiguianin tunnusmerkit – jäljittelemättömän lämpö, tarkoin punnittu dialogi ja inhimillisyys – tekevät näennäisen perinteisestä draamasta vivahteikkaan ja yllättävänkin." -- "Siksi se niin koskettaakin, realismillaan. Vaatimattomuus kaunistaa, ainakin jos kyse on Guédiguianin kerronnasta."

★★★★ Aamulehti (AS)
"Guédiguian, joka tekee elokuviaan aina samoilla Marseillen tienoilla, tuo elokuviinsa huikaisevan määrän tunnetta, muttei koskaan ylilyöntejä. Hän tekee elokuvia ihmisistä, joille voi toivoa vain hyvää." -- "Toiveikkuus on tämän elokuvan perussävel."

Ilta-Sanomat (TP)
"Ranskan Kaurismäen uutuus valaa uskoa ihmisen hyvyyteen"

★★★★ Kouvolan Sanomat
"Talo meren rannalla on kaunis kuvaus perheestä, ja suorastaan salakavalasti se muuttuu paljon monimuotoisemmaksi. Miljöö, dialogin tahti ja näyttelijät vievät mukanaan maailmaan, jossa maailman perintö tuntuu katkeransuloiselta mitä parhaimmalla tavalla."

Télérama
"Suurenmoinen"

Le Monde
"Hienostunut, tunteikas, ja älykäs ajankuva"